Valoa ja energiaa

Olemme matkalla uuteen kultaiseen aikaan, kuudenteen tällä planeetalla. Viisi aikaisempaa kertaa ovat olleet kokeiluja eri puolilla maailmaa, mutta nyt, ensimmäistä kertaa planeetan ja universumin historiassa nousemme koko planeetta ja kaikki sen päällä viidenteen ulottuvuuteen. Se on huikea matka ja asia, jota on vaikea vielä nyt edes kunnnolla kuvitella.

Valon tiellä ja tässä muutoksessa meillä on monia auttajia ja oppaita, enkeleitä, ylösnousseita mestareita, yksisarvisia ja muita. Auttajat ovat apuna, oppaina ja tukena, ja voivat helpottaa elämäämme ja auttaa monin tavoin.Tämän osion tekstit kertovat auttajista ja apukeinoista, joista on varmasti iloa ja hyötyä sinullekin.

Olemme kuitenkin aina itse vastuussa omasta elämästämme, omista valinnoistamme ja niiden seurauksista, joten kaikkein tärkein asia on kuitenkin aina kuunnella itseään ja sitä, mikä sopii juuri itselle. Jokaiseen juttuun ei tarvitse lähteä mukaan eikä kaikki käy kaikille. Kukaan toinen ei voi kulkea tietä puolestasi, eikä myöskään sanoa, mikä tiesi on.

Aarrearkkuun on koottu lahjoja iloksi ja avuksi. Ne ovat vapaasti käytössäsi, ja saat halutessasi jakaa niitä edelleen.

Olet tullut tälle planeetalle suuresti arvostettuna, varta vasten kutsuttuna valo-olentona tuomaan oman energiasi juuri tähän hetkeen, auttamaan muutoksessa. Olkoon tiesi täynnä valoa, iloa ja rakkautta

Ulla
May the Force be with you :).

∴ ∴ ∴
∴ 040 417 6782