Keskellä toisen vihkimystä

Joku vuosi sitten tuntui, että monet henkisen tien kulkijoiden läheisistä suorittivat testejä ja ehkä vihkimyksiä, ja nyt taitaa olla taas sama tilanne. En ole aivan varma kuinka laaja ilmiö tämä on, mutta itsellä ja muutamalla muulla ainakin tilanne on päällä. Eli läheisellä, perheenjäsenellä tai muuten hyvin läheisellä ihmisellä on menossa isoja asioita, vihkimyksiä tai isoja testejä.

Suuret testit ja vihkimykset ovat aina ryhmätapahtumia. Kukaan ei kulje sellaisesta läpi yksin, vaan asia koskettaa läheisiä, tai jos heitä ei ole, muita asianosaisia. Jokaisen reaktiot, toimet, ajatukset, sanat ja aikomukset punnitaan. Joskus nämä koskevat koko perhettä, jokainen suorittaa omaa testiään samaan aikaan, vähän eri kantilta tietysti. Joskus vaikuttavin osa on hänellä, jota vihkimys tai testi koskee, ja toiset ehkä osoittavat miten korkealle heidän värähtelynsä on noussut tai suorittavat karmavelkaa tai suorittavat pienempiä tarkistustestejä.

Aina, tai ehkä yleensä, ei tiedä mistä on kyse, eikä varmaan edes tarvitse. Yleisohje on kuitenkin aina sama: irrottaudu peloista ja matalasta värähtelystä, pidä yllä mielikuvaa parhaasta lopputuloksesta tai jostain vielä paremmasta, pyydä apua, jos tarvitset, läheisiltä tai valon maailmasta, luota maailmankaikkeuteen ja siihen, että kaikki järjestyy. Se tepsii aina, missä tahansa tilanteessa.

Kun minut tempaistiin mukaan toisen vihkimykseen, huomasin onneksi, että jotain on opittu, hätä ja huoli ei tarttunut niin kuin joskus aiemmin, ja tajusin vasta vähän ajan päästä senkin, että sain pidettyä energiaa korkeana kaikkia varten hyvin monenlaisissa tilanteissa vakaammin kuin joskus vuosia sitten. Haasteena onkin ehkä enemmän se, että on annettava toisen mennä itse läpi omasta testistään, tai vihkimyksestä, niin iso juttu on kyseessä. (Ja toinen haaste on se, että yrittää kestää muita läheisiä, jotka pahentavat tilannetta energiatasolla ja joskus käytännössäkin keskittymällä pahimpaan ja vaatimalla huomiota omalla huolestumisellaan ja ahdistuksellaan. Jokaisen on kuljettava omaa tietään – mutta eikö joskus voisi alkaa tajuta jotain…)

Aina voi tukea, rohkaista ja auttaa niin paljon kuin voi – mutta toisen taakkoja ei voi ottaa itselleen. Silloin tehdään nimittäin niin pieleen kuin voi olla, testi ei onnistu, ja se pitää uusia jossain vaiheessa, estämme toista kehittymästä ja pääsemästä eteenpäin, tulee luotua karmavelkaa ja mennään taaksepäin omassa kehityksessä. Mistä sitten tietää missä raja kulkee? Hyvä kysymys, jota olen miettinyt tässä muutaman päivän. Kuinka paljon voin puuttua energiatasolla, kun tiedän, että voisin muuttaa asioita?

Olen päätynyt siihen tulokseen, että voin auttaa ihan käytännössä niin kauan, kuin teen sen siksi, että haluan, ei siksi, että pitäisi. Voin auttaa energiatasolla tavoilla, joita muutenkin teen, kuten pyytämällä enkeleitä ja muita valon auttajia apuun kaikkein korkeimmaksi parhaaksi, puhdistelemalla paikkoja ja tekemällä energiahoitoja, kun lupa on. Sen sijaan en voi tehdä niitä uusia energiamuokkauksia, joita pystyisin tekemään, sillä ne muuttaisivat tilannetta liikaa. Enkä voi alkaa tyrkyttää omia konstejani tai käsityksiäni ihmiselle, joka on hyvin haavoittuvassa tilassa, ellei hän itse kysy. Samalla pitää tietysti varmistaa, että oma värähtely on vakaana ja tasapainoisena ja teen kaiken kaikkien korkeimmaksi parhaaksi. Mikä on joskus vaikeaa, kun kyse on läheisestä ja sitä kuvittelee tietävänsä, mikä on hänelle parhaaksi. Vaikka kukaan meistä ei tällä tasolla tiedä, ihan turhaa edes kuvitella moista. Korkeintaan voimme luottaa siihen, että mitä ikinä kukin meistä käy läpi, se vie meitä eteenpäin ja kohti korkeampaa värähtelyä ja kohti kotia.

Joten… rakkaat valon enkelit ja mestarit, yksisarviset ja lohikäärmeet, pyydän, että autatte kaikkia heitä, jotka ovat keskellä testejä tai vihkimyksiä. Auttakaa että ne sujuvat parhaimmalla mahdollisella tavalla, niin helposti ja rakkaudellisesti kuin on mahdollista, kaikkien korkeimmaksi parhaaksi.